keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Info paketti
Olette varmaan huomanneet etten ole postaillut mitään vähään aikaa, se on johtunut siitä että kamerani oli korjauksessa ja koulu on ollut kiireistä. Yritän lähi aikoina kesälomankin vihdoin alkaessa postailla enemmän, kun minulla on kamerakin nyt. Meikäkin on aktiivinen sosiaalisissa medioissa. >Linkit alempana/sivussa.
torstai 25. joulukuuta 2014
XMAS
Hei ja hyvää joulua hieman ehkä myöhässä, sain vihdoin siirrettyä kuvat kamerasta tietokoneeseeni ja päätin kirjoittaa teille tälläisen pienen kuulumis postauksen. Meikällä ei ole ollut yhtään jouluinen olo ja tuntuu että kaikki on hukassa. Joulun pitäisi olla ilon ja yhdessä olon juhla, tai niin ainakin sanotaan, mutta minusta tuntuu että se vaan stressaa ja loitontaa monia ihmisiä, on se toki kiva kun saa syödä jouluruokia, saa lahjoja ja saa koristella vaikka koko talon, mutta silti voisin ensi joulun viettää jossakin muualla. Kirkossa tuli käytyä, koska pitää kuitenkin jossain vaiheessa sinne raahautua riparia varten, lahjoja sain kaikenlasia, mm. pari hajuvettä, pari meikki/hyvinvointi settiä, karkkia, muumimukin, meikkejä, yms. Mutta tässä teille vielä vähän kuvia jouluajalta.
Ps. Tsekatkaa twitter: _aslyyy_ instagram: asley15
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Joulukuu
Hei, on kulunut taas todella pitkä aika ja pahoittelut siintä, tämä on vain lyhyt info postaus.
Eli en ole kirjoitellut aikoihin, koska en ole vain jaksanut ja motivaatio on puuttunut, sain myös vihdoin oman lppärin ja kameran, joten postauksia alkaa tulemaan ainakin useammin.
Kuvia en voi ladata, koska minulla on ollut ongelmia niiden siirrossa kamerasta. Blogin ulkoasu tulee muttumaan myöskin hiljalleen, niinkuin saatoittekin huomata, vaihdoin myös blogini nimen ja osoitteen.
Olen myös ottanut twitter tilini käyttöön ja sieltä löydätte minut käyttäjänimellä: _aslyyy_
Snapchat ja instagram löytyvät myös. (ig: asley15 snap: helenaaaw)
Myös joulu alkaa lähestyä, muuten minulla on ollut aika kiireitä, mm. olin lucia kuorossa, johon meni aika reilusti aikaa, sekä viimeiset kouluviikot ovat aina kiireisiä. Toivon että tulisi edes kohtuullisen hyvä todistus niin olisin iloinen, olen myös ollut parin kaverini synttäreillä ja noh voin vihjata että omanikin alkaat lähestyä, mutta katsotaan nyt alkaako tämä bloggaus tuntua kotoisammalta ja suostuuko kamerani tekemään yhteistyötä. Hyvää joulunodotusta seuraavaa postausta odotellessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)