sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kiva päivä

Eilen käytiin äitipuolen, tyttöjen ja kaverin kanssa Tykkimäessä. Tuli kierrettyä kaikki hurjimmat laitteet, kastuttua vesiliukumäessä ja syötyä pehmistä, hattaraa ja hampurilaisateria. Tänään oltiin ulkona ja katteltiin telkkaria!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Eilen Hesassa, tänään kotona

Toissa päivänä lähettiin hesaan, käytiin heurekassa, lintsillä ja kansallismuseossa. Eilen kaatosateessa Suomenlinnassa ja Helsingin kiertely muuttui Foorumiksi, myöhemmin mentiin shoppailemaan Jumboon, tosin matkalla juutuimme neljän ruuhkaan. Sitten lähettiin kotia kohti! Tänään rentoudutaan tai no onhan se koulu tänäänkin, mutta kuitenkin!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Segoo

Heippa, tiistaina meiltä meni sulake ja pelattiin tunnilla jalista. Oli myös uskonnon testi, keskiviikona oli englannin valtakunnallinen, torstaina oli matikan uusinta ja musiikin teoria koe, perjantaina oli fysiikan koe, ens viikolla sitten hesaan opintomatkalle, lauantaina rakensin trampoliinin ja löhöilin!
Käytiin myös mäkkärissä yks päivä. Tänää kattelin sarjoja tv:stä!

maanantai 13. toukokuuta 2013

Monday

Maanantait on hirveitä, kokeita, kokeita ja kokeita. Sain surkeen matikan kokeen takas, 5-! Välkillä sekoiluu ja tukkihumalaa, hmm.... Hissan tunnilla suunniteltiin ens viikon hesan matkaa...ihanaa! Hesan reissu lähestyy ja melkei mikää ei oo valmiina, pitäs ehkä alkaa vähä miettii mitä sinne tarvii. Ootelen kamalan innoissani pääsyy lintsille ja shoppailee, eduskuntaaki pitäis raahautuu ja johokii museoon. Käytiin mummin kanssa mäkkärissä syömäs koulun jälkee.
Vinkki: Älä koskaan vedä kynsiä autoa pitkin!
Tänään piti olla aurinkoista, mut täällä sataa taas! Kirjottelen taas huomenna!i

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Palasin, Hyvää äitienpäivää!♥

Tulin takas!!

Joo anteeks että en oo kirjotellu pitkään pitkään aikaan, mut ekakskii en oo päässy koneelle, meinasin jo poistaa tän ja no joskus ei vaa jaksa. Tänää päätin vaa kirjotella kaikenlaista. ++Hyvää äitienpäivää vaan kaikille! Tänään oli aika kiireine päivä, käytii syömäs ABC:llä, käytii kyläilees ja yhet synttärit. Perjantaina suprise suprise sain uuden adoptio siskot nähhä eka kerra, joo ei heistä enempää, mut kyl tässä välillä on ollu ikäviäkii juttui, aika paha riita äitin kaa, naapurin hautajaiset ym... Meiltä lähti meidän rakas persialainen Mikkkeliin uuteen kotiin. Pyöräily kausikin on tullu avattuu jo aikoja sitten, mutta näköjää viel ei oo iha sortsi kelit kuitekaa, vaik on kii +20 , mökille en oo viellä päässy, mutta kaipailen jo sinne uimaan ja näkemään naapureita, mansikoita on jo aika ikävä. Moikka sitten, kirjottelen taas joku päivä!